Kirjoittaja: Marja Kaijala, kouluttaja, valmentaja, johdon ja esimiesten työnohjaaja, yrittäjä.
Helsinki

Olen päätoiminen valmennus- ja työnohjaajayrittäjä. Mediaseuranta, ml. sosiaalinen media, on olennainen osa työtäni ja oiva keino ajan hermolla pysymiseen. Koen tärkeäksi olla tietoinen, mitkä ovat asioita, joista tässä ajassa puhutaan paljon, mistä (tärkeistäkin) asioista puhutaan vain vähän ja mistä vaietaan kokonaan.

Erityisesti sosiaalinen media on välillä turhankin paljastava ja somekeskustelut ajoittain jopa hyytäviä. Ihmetellä täytyy, miten aikuiset ihmiset toisiaan somessa kohtelevat. Myös sen ulkopuolella.

Tämä kirjoitukseni ottaa vauhtia ajatuksista, joita itselleni on tämän syksyn aikana herännyt, maailman menoa seuratessani!

Työnohjaus on ”ihmisenä ihmiselle” toimintaa.

Työnohjausprosessin alku on innostava vaihe; ohjattavien puhumisen ja jakamisen tarve on suorastaan käsin kosketeltavaa. Pinnan alla voi kuplia myös epävarmuus: mitähän tää multa edellyttää? - onkohan tästä mulle hyötyä? - millä tasolla täällä saa tai pitäis puhua?” ”mitähän nuo muut musta ajattelee….”.

Kun ryhmä osaavia ja fiksuja ihmisiä (jollaisia kaikki ohjattavani ovat) kokoontuu samaan tilaan, epävarmuus ei välttämättä ole se ensimmäisenä pöytään lyötävä kortti. Sitä voidaankin koettaa peitellä tai naamioida, mutta epävarmuus voi myös ”livahtaa piiloon”, jopa ihmiseltä itseltään, jolloin se huomaamatta vaikuttaa paitsi epävarmuutta tuntevaan, myös ryhmään.

Mokaamisen pelossa käsiteltävät asiat voivat jäädä luistelemaan pintatasolle.

Ihmiset tulevat työnohjaukseen kukin omine kokemuksineen, odotuksineen ja ideaaleineen, mutta myös pelkoineen. Olisikin tärkeää, että saman asian äärellä olevat voisivat luottaa toistensa hyväntahtoiseen tapaan suhtautua, mutta sepä ei olekaan aina itsestään selvää. Hyväntahtoisuus ei ole ihmisessä tai missään ryhmässä ”tehdasasetuksena”, vaan sitä tulee tietoisesti säätää.

Hyväntahtoisuuden virettä kannattaa puhallella käyntiin jo ryhmän alkumetreillä ja työnohjaajalla on siinä luonnollisesti keskeinen rooli. Myös ryhmä ja sen jokainen jäsen ovat vastuussa hyväntahtoisuuden ilmapiirin luomisesta ja säilyttämisestä ryhmässä, mutta myös sen ulkopuolella!

Kun ihmiset tuntevat tai oppivat tuntemaan toisiaan, se luo edellytykset tuiki tärkeän luottamuksen syntymiseen. Tämä puolestaan edistää sitoutumista yhteiseen toimintatapaan ja tavoitteeseen pääsemiseksi. Näinhän se menee, ainakin teoriassa.

Mutta mihin ihmisten, sinun, minun ja siis meidän kaikkien, tulisi oikeasti voida luottaa ja minkä suhteen olla luotettavia? Ja mihin kaikkeen ryhmässä, yhteistyössä tai ”yhteisellä kehällä” tulisi konkreettisesti sitoutua?

Ainakin olisi tärkeää voida luottaa jo mainittuun ihmisten hyväntahtoiseen tapaan suhtautua. Tätäkin tärkeämpää on sitoutua siihen itse.

Hyväntahtoinen asenne, suhtautuminen ja ilmapiiri luovat vahvan perustan yhteistyölle.

Ja olipa kyse minkälaisesta tai kokoisesta ryhmästä/yhteisöstä tahansa, ilmapiirillä on olennainen vaikutus myös siihen, miten ihmisten osaamiset ja kyvykkyydet pääsevät esiin, ja miten yksilöt ja koko yhteisö onnistuu tehtävässään ja kehittymisessään. Näin myös työnohjauksessa.

Lisäksi tarvitaan peilejä; meistä jokaisella tulisi olla mahdollisuus kertoa myös epävarmuuksistamme työhön ja osaamiseen liittyen ja saada tukea ja peilausta ilman pelkoa, että ympärillä olevat tekevät pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyvyistämme tai osaamisestamme.

Työnohjauksessa on lupa kertoa mokistaan. Se lupa tulee ulottaa kaikille ja kaikkialle.

Tommy Hellsten kuvasi taannoin hyväntahtoisuutta osuvasti:
-hyväntahtoisuuden kulttuuri syntyy siitä, että on varaa tahtoa toiselle hyvää ja jopa toimia toisen onnistumisen eteen. Hyväntahtoisuus synnyttää turvaa.
Ensiarvoisen tärkeää missä tahansa ryhmässä, yhteisössä tai organisaatiossa.

Hyväntahtoisuuden kulttuuria ylläpidetään hyväntahtoisella puheella, joka ei rajoitu vain kasvotusten käytävään keskusteluun esim. työnohjauksessa tai kollegoiden kesken. Se koskee myös tapaa, jolla toisista ihmisistä puhumme. Aina ja kaikkialla.

Tapa, jolla kollegat tai samaa ammattikuntaa edustavat toisistaan puhuvat, vaikuttaa parhaimmillaan –joskus pahimmillaan – yhteisöllisen pystyvyyden tunteeseen tai koko ammattikunnan uskottavuuteen.

Hyväntahtoisuudessa on pohjimmiltaan toisen ihmisen kunnioittamisesta.

Onko hyväntahtoisuuden kulttuurin tietoinen edistäminen sinulle pieni vai suuri askel? Niin tai näin, joka tapauksessa se on ihmisten yhteistyön, hyvinvoinnin ja jopa ihmisyyden kannalta ehkä se kaikkein tärkein askel.